Karhusafari

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Meidän täytyi ensin kiertää maailman ääriin safareille hienoja eläimiä bongailemaan ennen kuin tajusimme, että samaa voi tehdä kotimaassa. Suomen metsissä on arviolta 900-1300 karhua ja hiukan alle 150 sutta. Lisäksi löytyy mm. ahmoja ja kotkia, joiden bongailu on luontoharrastajan mieleen. Me olemme nähneet leijonia, leopardeja, sarvikuonoja ja ties mitä, mutta emme yhtään karhua. Noloa? Tätä tilannetta lähdimme korjaamaan Kuhmoon Suomen itärajalle petokuvaajana ansioituneen Lassi Rautiaisen piilokojuun. Mukaan lähti rinkallinen ”apuvälineitä” eläinhavaintojen ikuistamiseen.
 Toiveikkaina talsimme illansuussa rajavyöhykkeelle, jossa pujahdimme hyvien eväiden kera Rautiaisten Paratiisiksi nimeämään piilokojuun koko yöksi. 

Kojussa täytyi heti alkuun päästää kaikki ns. pakolliset äänet, eli kameran asettelu, eväspussien raottelu ja makuupussin vetoketjun avaus. Sitten vain jäimme istumaan hiljaisuuteen ja tarkkailemaan edessä avautuvaa suota.

Tyhjää suota meidän ei tarvinnut tuijottaa ollenkaan, kun heti alussa linnuilla oli kova taistelu tuoreista haaskoista. Päivän menu koostui lohesta ja possusta. Korppiparven sekaan ilmestyi lohiaterialle myös merikotkia. Yhdellä kotkista ei meinannut hermot kestää ympärillä pörrääviä korppeja, joten se antoi niille vauhtia matkaan.

Parin tunnin lentonäytöksen jälkeen näin kiikareilla metsässä jonkun tumman liikkuvan hahmon. Hetkessä siitä ei ollut enää pienintäkään merkkiä pitkään aikaan, joten innostus laantui. Luulin jo toivoneeni karhuhavaintoja niin paljon, että näin harhoja… Tai sitten en!

Sieltä metsän siimeksestähän se nalle ujosti kurkisteli, että voisiko jo tulla syömään. Tässä hetkessä meidän oli hyvin tärkeää hillitä innostuksemme äänettömäksi, jotta luontoelämys saisi jatkua. Karhu tuli ja meni… tuli uudestaan ja meni taas. Yksilöiden erottaminen toisistaan oli kohtuullisen haasteellista, mutta kokoeroa ainakin löytyi, joten ymmärsimme paikalla pörräävän useita karhuja.

Metsän laitaan ilmestyi toinen jykevämpi mesikämmen, joka sai ensimmäisenä paikalle saapuneen hätkähtämään ja tarkkailemaan tunnelmaa.

Aika kului ihan siivillä, kun mukutimme eväitämme yhdessä otsojen kanssa. Sateinen ilma tuntui harmittavan karhujakin, kun ne puistelivat turkkiaan evästauon lomassa. Meitä sade harmitti ainoastaan sen takia, että ilta hämärsi jo aikaisin.

Yön lähestyessä maisema pimeni, mutta vielä pystyi erottamaan liikkeessä pysyviä tummia hahmoja. Karhuja ilmestyi haaskalle parhaimmillaan kolme samaan aikaan. Ihan parhaita kavereita ne eivät kuitenkaan olleet, koska kulkivat selvässä jonossa ikään kuin arvojärjestyksessä. Ensimmäisenä kulkevaa sätkähdettiin kauemmas, kun se päättikin yllättäen kääntyä. Sopu pysyi kuitenkin yllä, ja kaikki saivat palan possua.

Loppuillasta meidän oli pakko luovuttaa näköaistin suhteen. Kolmen tunnin yöunille oli onnellista nukahtaa kuunnellen, kuinka karhut innostuivat pimeän turvin laukkailemaan piilokojumme edessä. Muutenhan kyseessä on hyvin hiljaiset eläimet, mutta suossa tarpomisesta lähti väkisinkin melkoinen loiske. Sama meno jatkui herättyämme siihen asti, kunnes aamu alkoi sarastaa. Valo vei nallet metsän suojiin, joten mekin kaivauduimme ulos piilokojusta. Kävelymatkalla autolle näimme maahan painuneita isojen tassujen jälkiä.

Kotiin ajellessa suunnittelimme jo seuraavaa piilokojuretkeä. Kainuulaisissa maisemissa ei tule liiemmin toisia autoja vastaan, mutta isolle ”mehtoparvelle” saimme antaa tietä. Useat metsot kävelivät tyytyväisenä tien yli kiirehtimättä. Tämä safari antoi enemmän kuin uskalsimme haaveillakaan.