Jännä juttu

Harmaat syyspäivät ovat saapuneet, ja tästä se vaan harmaantuu. Kun menee syyskuussa käymään mökillä ja joka päivä tihkuttaa vettä, onko reissu pilalla? Jos on koukussa melankoliaan, niin syksyn edetessä löytää varmasti enenevissä määrin käyttökelpoisia aiheita vaikerrukselle. Harmaat tihkupäivät ovat aina olleet inhokkini, mutta nyt on tapahtunut jokin kummallinen muutos. Olen ihan äimistynyt. Olimme mökillä pitkän viikonlopun ja satoi joka päivä. Silmäni avautuivat katsomaan maisemaa uudella tavalla. Sateinenkin syksy on kaunis! Unenomainen valkea usvamaisema laveeraa horisontissa olevat saaret vain aavistukseksi. Jää arvoitukseksi, mitä sieltä kaukaisuudesta löytyy. Vedessä rauhassa lipuvalla isolla kuikkaparvella ei ole kiire minnekään. Ei meilläkään ole kiire. Olemme metsässä etsimässä sieniä ja marjoja, mutta meillä on hyvin aikaa jäädä istumaan rannalle, sytyttää pieni nuotio ja keittää pannukahvit. Kahvia hörppiessä ja maisemaa tiiraillessa lähisaaren ruskan värittämät puut näyttävät kuin akvarellimaalaukselta. Mitähän metsä tarjoaa meille tänään?

Löytyihän niitä sieniä ja puolukoita. Mutta löytyi paljon muutakin. Metsä on täynnä jänniä juttuja, joita yleensä vain lapset ehtivät ihmetellä. Sammalmättään tasolla avautuu ihan toinen maailma, jonka kulusta me emme tiedä paljoakaan.
Kuka on tullut katsoneeksi, kuinka kaunis kuvioitus kävyissä on?

Jäkälämetsässä puut ovat tykkylumen huurteessa jo alkusyksystä.

Vartiotornin huipulla on tiukka tarkkailu lähiseudun liikehdinnästä. Tästä ei kuka tahansa pääse etenemään.

Mitähän erikoisjännää tämän tarkasti vartioidun linnoituksen kätköistä löytyisi?

Jäkälämetsässäkin saadaan nauttia maalauksellisista ruskapuista. Syksy on inspiroivaa taidetta silmille!

Advertisement

Sesonkiherkkuja

Sienimetsä, pihan kasvimaa ja uusin Glorian Ruoka&Viini-lehti pistivät parastaan, joten olemme saaneet herkutella kylliksemme. Lehdessä paljastettiin ravintola Lyonin metsäsienikeitto-ohje, joka kuulosti viime viikonloppuna keräämiemme herkkutattien arvoiselta. Ohje tietysti muokkautui, kun ruokaohjeiden täsmällinen noudattaminen tuntuu olevan usein suorastaan ylitsepääsemätöntä. Muokatusta versiosta ei taatusti tullut yhtään huonompi, joten hyvä vaan, ettei yritä olla liian orjallinen.

METSÄMAJAN SIENIKEITTO

päivän sienisaalis, noin 300 g  (Tällä kertaa keittoon päätyi herkkutatteja, suppiksia, kantarelleja, haperoita ja orakkaita.)
2-3 keltasipulia
3 valkosipulinkynttä
25 g + 25 g voita
1 timjaminoksa
1 rkl sokeria
1/2 luomusitruunan raastettu kuori
1 rkl valkoviinietikkaa (Lyonin keitossa käytetään samppanjaviinietikkaa. Mistä sellaista saa?!)
2 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 l kanalientä
3 dl kuohukermaa
1 rkl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä

Paloittele sienet. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna 25 g voita teräskattilassa. Kuullota sipulia ja sieniä hetki. Lisää timjaminoksa ja sokeri. Raasta sitruunan kuori joukkoon. Jatka kuullottamista matalalla lämmöllä muutama minuutti.

Lisää etikka. Hauduta hetki ja lisää valkoviini. Kypsennä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää kanaliemi, kiehauta ja anna hautua hiljakseen puoli tuntia.

Poista timjaminoksa. Lisää kerma ja jatka hauduttamista kymmenisen minuuttia.

Aja keitto sileäksi teho- tai sauvasekoittimella. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Kiehauta keitto vielä juuri ennen tarjoamista ja soseuta loppu 25 g voita sekaan sähkövatkaimella, niin keitto saa kuohkean rakenteen.

Nauti!

Kerrostalomme pihalle perustettiin tänä kesänä taloyhtiön yhteinen kasvimaa, jossa mm. tomaatit ovat saaneet rauhassa vallata alaa kesän ajan. Ilman kasvihuonetta tai runsasta auringonvaloa ne ovat kypsyneet hitaasti. Nyt syyskuussa olemme vihdoinkin päässeet herkuttelemaan maailman maukkaimmilla kirsikkatomaateilla. Kannatti olla kärsivällinen!

Saman kasvimaan reunamilla meitä on koko kesän ilahduttanut yrttilaari, josta on saanut jatkuvasti käydä poimimassa tuoretta satoa päivän ateriaan. Runsaan valikoiman keskeltä löytyy mm. salviaa, joten Ruoka&Viini-lehden kannessa houkutteleva kuva tomaatti-salvialeivistä sai minut toimimaan nopeasti. Tämä ohje onkin siitä mainio, että täytteitä voi vapaasti vaihdella oman maun ja sesongin mukaan. Makuun tuli varmasti – ainakin minun mielestäni – ekstrahieno vivahde siitä tiedosta, että leipien tomaatit ja salvia olivat juuri niitä, joille olen koko kesän kantanut vettä, ravinteita ja rakkautta.

 

TOMAATTI-SALVIALEIVÄT

1 dl spelttitäysjyvämannaa (Hups, minä kyllä käytin Helmi-perunasuurimoita, kun sellaisia sattui löytymään kaapin perukoilta.)
7 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1 tl ruokosokeria
2 tl suolaa
4 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä

Täyte
ainakin 10 kirsikkatomaattia
125 g mozzarellaa
2 porkkanaa
2 dl pekaanipähkinöitä (Käytin saksanpähkinöitä. Tähän sopii varmasti monet eri pähkinät. Seuraavaksi taidan kokeilla parapähkinöitä.)
1 dl salvianlehtiä
1 tl sormisuolaa

Lisäksi
1 dl oliiviöljyä

Mittaa taikinan kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää n. 42-asteinen vesi. Vaivaa hetki ja lisää öljy. Vaivaa vielä vähän lisää. Jätä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan noin tunniksi. Sillä aikaa voit esivalmistella täytteet halkaisemalla tomaatit, paloittelemalla mozzarellan, hienontamalla salvianlehtiä ja pähkinöitä sekä vuolemalla porkkanoista ohuita lastuja juustohöylällä.

Kumoa kohonnut taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Muotoile siitä suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täytteet tasaisesti taikinalevyn päälle. Sirottele vähän sormisuolaa. Säästä muutama tomaatti ja pähkinä leipien pinnalle. Taita suorakaiteen reunimmaiset kolmannekset keskustaa kohden, jolloin muodostuu täytteet sisäänsä niellyt pienempi suorakaide. Leikkaa se neljään osaan ja nosta palat kahdelle leivinpaperille. Avaa kierteistä täytteitä näkyviin, taputtele reunat jauhotetuilla käsillä ja jätä kohoamaan vielä puoleksi tunniksi.

Laita kiertoilmauuni lämpiämään 250 asteeseen (tai tasalämpö 275 asteeseen). Ennen uuniin laittoa lisää leipien pinnalle muutama tomaatti ja pähkinä. Paista leipien pintaan väriä 5-10 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen (tasalämpö 200 asteeseen) ja jatka paistamista noin 15 minuuttia. Ota leivät uunista ja lorauta oliiviöljy lämpimään pintaan. Malta hetki, jotta leivät saavat vähän vetäytyä ennen herkuttelua.

Näkymiä sienimetsältä

Alkusyksyn aurinkoinen ja lämmin viikonloppu houkutteli meidät pakkaamaan rinkkamme ja suuntaamaan Nuuksion kansallispuistoon. Tähän aikaan vuodesta metsässä liikkuessa herkulliset sienet siintävät tavoitteissa. Onneksi niistä ei tarvinnut vain haaveilla, vaan saimme runsain mitoin viemisiä kotiin. Syyssaaliin lisäksi nautintoa tuottivat upeat maisemat ja metsän hiljaisuus. Kaksi päivää kestänyt akkujen lataus tuli todella tarpeeseen runsaasti puuhaa sisältäneen viikon päätteeksi.

Kaikkeen kauniiseen ei kannata koskea.

Lauantain patikoinnin päätteeksi päivä jatkui lämpimänä, mutta taivaalle alkoi ilmestyä surrealistisia pilviä.

Leiripaikan valloituksen ja teltan pystytyksen jälkeen järvimaisemaan piirtyi jälleen taiteellisia näkymiä.

Miten tässä malttaa mennä nukkumaan?

Sunnuntaiaamu sarasti koleana, mutta lupasi paljon alkavalle päivälle.

Tämän tikan kanssa on turha lähteä kisaamaan niskan kestävyydessä.

Kahden metsässä vietetyn päivän jälkeen mukaan oli tarttunut suppilovahveroita, mustatorvisieniä, haperoita, rouskuja, orakkaita, lampaankääpiä ja kuvassa näkyviä varsinaisia aarteita. Sieniruokien huono puoli on siinä, että ne maistuvat usein runsaalla kermalla tai smetanalla höystettynä. Välillä täytyy saada herkutella, mutta sieniä syödään meillä melko usein. Vaihtoehtoversiot sieniherkuista ovat siis tervetulleita tähän arkeen. Kokeiluun lähti pääasiassa öljypohjainen tattipasta, eikä lopputuloksessa ollut häivähdystäkään pettymyksestä.

HERKKUTATTIPASTA (2-3 annosta)

2-3 herkkutattia

3 kynttä valkosipulia

pieni nokare voita

kylmäpuristettua oliiviöljyä

spaghettia tai tagliatellea ruokahalun mukaan

suolaa

mustapippuria

lehtipersiljaa

parmesaanijuustoa

Viipaloi herkkutatit ja lohko valkosipulinkynnet. Lisää pannuun nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Kuullota tatteja ja valkosipulia miedolla lämmöllä pannussa. Lisää sekaan hieman merisuolaa.

Laita tattien kuullottuessa suolalla maustettu pastavesi kiehumaan. Keitä spaghettia tai tagliatellea kunnes se on al dente. Valuta lävikössä.

Lisää spaghetti pannuun, kaada päälle reilulla kädellä hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä. Rouhi myllystä mustapippuria ja silppua joukkoon lehtipersiljaa. Sekoittele.

Tässä vaiheessa tuoksu on jo houkutellut paikalle tuvan täydeltä nälkäisiä. Annoksiin pinnalle vielä vastaraastettua parmesaania, niin makuelämys on täydellinen.

Kajakkiretki

Melomalla pääsee ujuttautumaan vesistön keskelle osaksi luontoa. Hiljaisuus ja rauha tarttuvat väkisinkin omaan mieleen. Eläimet päästävät lähelle seuraamaan niiden elämää, ja kesäinen luonto tarjoaa parastaan eväiden suhteen. Siinä muutama syy, miksi lähdimme kajakilla yöretkelle loppukesän järvimaisemiin.

Minulla ei ole liiemmin kokemusta kajakilla melomisesta, ja herkästi oireilevat vanhat selkärankavammani vähän jännittivät ennen lähtöä. Alkuun tuntuikin, että olen tullut kaksikkokajakkiin vain matkustajaksi, ja mieheni saa meloa meidät niin pitkälle kuin jaksaa. Melominen otti kovasti voimille, mutta kyseessä olikin vain hiomaton tekniikka. Kun sain takana istuvalta ohjeistusta ja keskityin ottamaan koko kropan työntekoon mukaan, melominen alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä. Mitä pidemmälle ehdimme, sitä paremmalta tuntui. Kartan ja kompassin avulla suunnistimme syvälle Järvi-Suomen luonnonrauhaan.
Tavoitteena oli löytää majapaikaksi saari kauniilla maisemilla kaukana ihmisasutuksista. Meloimme rauhassa usean tunnin ajan. Välillä pysähdyimme hetkeksi nauttimaan hiljaisuudesta ja ihailemaan yli kymmenen kuikan parvia. Yksi pidempi pysähdys tuli, kun eräs pienen pieni saari näytti suorastaan pullistelevan juolukoita. Eihän niitä nyt sinne voinut jättää!

Loppuillasta alkoi jo hiukan hämärtää, mutta emme olleet löytäneet majapaikkaa. Ongelmana oli, että vaihtoehtoja oli aivan liikaa. Meloimme saaria ristiin rastiin, kunnes lopulta osasimme tehdä päätöksen. Erittäin hyvistä vaihtoehdoista valikoitui täydellinen saari, jossa oli marjoilla peitelty rinne ja tunnelmalliset rantakalliot avaraan maisemaan. Siitä sitten kajakki rantaan ja telttaa pystyttämään.

Lihaksissa tunsi jo selvästi tehneensä töitä. Ei vain käsivarsissa, vaan vatsassa ja selässä pitkälle pakaroihin asti. Onneksi olin saanut päivän aikana unohtaa vammani, koska ne eivät tällä kertaa muistuttaneet itsestään rankasta fyysisestä ponnistuksesta huolimatta. Hukkaan meni sekin retkeä edeltänyt jännitys. Venyttelyiden jälkeisissä raukeissa endorfiinihöyryissä sytytetty nuotio rantakallioilla tarjosi lämpöä ja valoa pimenevään iltaan.
Enää ei tarvinnut lisätä yhtälöön kuin nuotiolla valmistetut eväät, niin tämä kaksikko oli erittäin valmis nukkumaan.

Aamu lähti käyntiin tutustumalla tarkemmin saaren marjatarjontaan. Mustikkaa ja variksenmarjaa löytyi runsain mitoin. Niistä ja edellisenä päivänä kerätyistä juolukoista valmistui varsinainen superfood-rahka, joka pannukahvin kera nautittuna antoi kummasti energiaa jatkaa tutkimusretkeä luonnon kauneutta ihailemaan.

Paluumatkan meloimme eri reittiä, jotta pääsisimme näkemään mahdollisimman paljon erilaista maisemaa. Seuraa meille piti jo tutuiksi tulleet suuret kuikkaparvet. Hengitys lähes salpaantui, kun varsinaiseen kansallismaisemaan ilmestyi laulujoutsenpariskunta viiden poikasen kanssa. Pääsimme hyvin lähelle tätä kaunista perhepotrettia, mutta kameran ollessa ulottumattomissa muisto täytyi tallettaa vain omaan päähän.

Kummasti matkan varrella alkoi taas hiukoa, joten pysähdyimme jylhän kallioseinämän ääreen. Mukana oli pasta-aineksia, joista syntyi hyvää ja yksinkertaista. Ympäröivä luonto houkutteli kokeilemaan tarjoamiaan makuja ja uusia makuyhdistelmiä. Siinä istuskellessa syntyikin ajatus ja innostus kehitellä jatkossa uudenlaisia retkiruokia, joissa hyödynnetään enemmän luonnon sesonkiraaka-aineita. Mahdollisuuksia on loputtomasti!

Ruokailun jälkeen retkemme olikin jo loppusuoralla. Vielä viimeiset melko polttelevat spurtit melaa heilutellen, ja saavuimme takaisin mökkirantaan. Olo oli vahvasti sen mukainen, että jos retki jatkuisi vielä, olisi ”vaarana” meloa itselleen pyykkilauta vatsan paikkeille. Ehkä se riski täytyy ottaa ensi kesänä. 😉 Tämän retken täydellinen päätös oli sauna pitkän kaavan mukaan, pulahdus järveen ja illallinen mökin terassilla.