Kasvilaari kerrostalopihassa

Asumme kaupungissa kerrostalossa, mutta minulla on kova tarve kasvattaa omaa ruokaani ja saada kynnenaluset multaiseksi. Ikkunalautapuutarha on vuosia helpottanut hitusen kasvimaahaaveitani, mutta rehellisyyden nimissä se on hyvin kaukana niistä mahdollisuuksista, mitä todellinen kasvimaa tarjoaa.

Viime vuonna päätin ottaa askeleen eteenpäin kaupunkiviljelyurallani. Arkaillen kyselin taloyhtiössä muiden mielipidettä siihen, jos rakentaisin pienen kasvilaarin suojaisalle sisäpihallemme, joka on vähällä käytöllä. Iloinen yllätys oli, että moni muukin oli haaveillut samasta asiasta ja innostui kovasti kuullessaan ehdotukseni. Meitä oli saman tien kasassa iso joukko asukkaita, ja yhteisvoimin rakensimme keväällä pihalle ison laarin, jossa kelpaa viljellä. Laarista tehtiin saman tien sen verran korkea, että citykanit joutuvat etsimään eväänsä muualta.

Lopputulos mukavan keväisen talkoopäivän päätteeksi oli paljon hienompi kuin mitä osasin odottaa. Kylläpä meidän taloyhtiössä asuu taitavia rakentajia! Samalla tuli vuosien moikkailun jälkeen juteltua naapureiden kanssa muutakin kuin ”hyvää päivää”. Tästä tutustuminen pääsi alkuun.

Valitsimme laariin kasvatettavaksi paljon sellaisia kasveja, joiden satoa voi käydä noukkimassa pitkin kesää. Lukuisat yrttilajit, salaatit ja herneet pääsivät ruoka-annoksiimme harva se päivä. En tiedä, olimmeko me mieheni kanssa sadon suurimpia kuluttajia, mutta hyvin kaikkea tuntui riittävän, vaikka sato oli kaikille talkooporukassa oleville vapaassa käytössä.

Tämän kasvimaan hoito oli varsin leppoisaa, sillä siihen osallistui iso määrä ihmisiä. Pidimme rappukäytävässä kalenteria, johon tehtiin merkintä, jos oli käyty kastelemassa. Kastelu ei siis koitunut ongelmaksi, vaikka oli välillä pidemmän ajan pois kotoa.

Loppukesästä laariin alkoi kypsyä kirsikkatomaatteja, jotka olivat muuten parhaimman makuisia kirsikkatomaatteja ikinä. Niitä päätyi myös viime syksynä julkaistuun Metsämajan juttuun sesonkiherkuista.

Tomaatteja sai poimia pitkälle syksyyn. Hiukan varjoisassa paikassa niiden kypsyminen oli hidasta, mutta se onnistui kuitenkin lopulta hyvin.

Se ainakin on takuuvarmaa, että maa-artisokka viihtyi laarissamme. Meidän kokemattomuutemme huomaa siitä, että maa-artisokka pääsi kasvamaan aitiopaikalle keskelle laaria. Sehän kasvoi aivan valtavaksi puskaksi hiukan varjostaen muita kasveja.

Tänä keväänä osaamme todennäköisesti olla vähän fiksumpia lajien sijoittelun suhteen. Mutta ei sen puoleen, maa-artisokan tarina oli todellinen menestys. Sen kukat värittivät pihaamme pitkään itse sadon tuomasta ilosta puhumattakaan.

Syksyllä pidimme talkooporukan kesken sadonkorjuujuhlan. Jännitys oli suuri, kun aloimme nostaa juuressatoa ihka ensimmäistä kertaa omasta kaupunkikasvimaastamme. Sato oli valtava ainoastaan maa-artisokan suhteen, mutta saimme muistakin juureksista maistiaisia kaikille.

Parasta oli viettää ilta puuhastellen ja jutellen kesän aikana entistä tutummiksi tulleiden naapureiden kanssa. Kyllä meillä oli hauskaa!

Kaikki osallistuivat sadosta tehtyjen ruokien valmistukseen. Mukavuutta lisäsi, että eräs naapureista osoittautua ammattikokiksi. Väittäisin silti, ettemme me muutkaan saaneet sen heikompia makupaloja aikaiseksi – varsinkaan hyvässä ohjeistuksessa.

Viljelemämme härkäpapu sinnitteli koko kesän maa-artisokan varjossa. Sitkeästi se kasvatti yhden pavun jokaiselle sadonkorjuujuhlaan osallistuneelle maistiaiseksi. Tämä suorastaan sympaattinen sato herätti hilpeyttä ja antoi monille uusia kokemuksia. Oletko sinä maistanut itse viljelemääsi, tuoretta härkäpapua?

Nyt meillä on meneillään naapuriporukan kesken kovat suunnitelmat ensi kesän suhteen. Tomaatintaimet ovat jo kasvamassa ja ainakin minä hypistelen intoa puhkuen Hyötykasviyhdistyksen siemenluetteloa. Muutamasta suusta on myös lipsahtanut kysymys toisen laarin rakentamisesta. Kohta pääsee multaan käsiksi!

Advertisement

Viikko laduilla

Koko talven ajan olen halunnut päästä hiihtämään. Mahdollisuuksia siihen harrastukseen ei kotipaikkakunnalla ole paria lenkkiä enempää tarjoutunut, vaan aika on kulunut lähinnä talvea odotellessa.

Viime viikko onneksi korjasi tilanteen, sillä lähdimme lomalle Pohjois-Suomeen. Vuokrasimme mökin mahdollisimman rauhalliselta alueelta, jossa saisimme hiljentyä luonnosta nauttien koko viikon ajan. Tämä osa suunnitelmasta onnistui täydellisesti!

Kelit olivat pohjoisessa vielä vallan mainiot hiihtoa ajatellen. Kovat pakkaset eivät olleet riesana, mutta lunta riitti silti vaikka Etelä-Suomelle jaettavaksi asti. Matkaseurueeni päästeli välillä pientä marinaa suksien heikosta pidosta, mutta minä sain nauttia uusista Optigrip-suksistani, jotka olivat hyvin optimaaliset hiukan nollan alapuolella seilaavaan lämpötilaan. Luistosta jouduin välillä vähän tinkimään, mutta tulipa ainakin urheiltua senkin edestä.

Ehdottomasti kauneimman ja rauhallisimman hiihtoympäristön tarjosi Riisitunturin kansallispuisto. Puissa oli ajoittain melkein enemmän naavaa kuin itse puuta, lumipeitteen ainoat jäljet ladun ulkopuolella olivat eläinten tassuista peräisin, ja välillä huomasi kuukkelin tervehtivän tunturipuun oksilla. Tunnelma oli tarunomainen. Aika ajoin täytyi pysähtyä kuuntelemaan parasta ääntä: täydellistä hiljaisuutta.

Kaikki ei aina voi sujua suunnitelmien mukaan. Meillä oli suuret – ehkä vähän turhankin suuret – suunnitelmat erävaelluksesta metsäsuksilla. Toiveikkaina pakkasimme ahkioon lämpimät makuupussit, hyvät eväät, kompassin ja kartan. Ajatuksissa oli suunnata talvisen luonnon keskellä yöksi tunnelmalliseen autiotupaan.

Tämä suunnitelma jäi toteutettavaksi seuraavaan kertaan, sillä erämaahiihtoreitin kunto ei ollut ihan sellaista laatua, mitä olimme toivoneet.

Tämä takaisku ei koitunut niin mahdottoman harmittavaksi, kun kaivoimme ahkiosta eväät esille ja valmistimme nuotiolounaan. Maisemat lohduttivat myös, vaikka niitä olisi halunnut katsella enemmänkin. Onneksi ne maisemat pysyvät siellä odottamassa meitä.

Hiihdimme viikon aikana paljon, ja vastapainoksi täytyi myös saunoa paljon. Vuokraisäntämme käytti yhden päivän valmistaakseen meille taivaallisen saunakokemuksen savusaunassa ja avannossa. Saunassa vierähti koko pitkä ilta, kunnes oli pakko lähteä nukkumaan, kun lihaksissa vielä oli vähän liikuntakykyä jäljellä sänkyyn kapuamista varten.

En ollut koskaan ennen käynyt avannossa. Minua on melko hankala saada järveen kesälläkään, joten pääsin yllättämään itseni tämän talvisen uima-altaan äärellä. Jäin heti koukkuun.

Illan kulku kiersi samaa kehää: pulahdus jäätävään, jopa hiukan hyvällä tavalla kivuliaaseen tunteeseen ja rauhallinen tallustelu takaisin savusaunan lempeisiin löylyihin nauttimaan endorfiinihumahduksesta. Välillä löylyistä ulos kuuntelemaan pihapiirin helmipöllön huhuilua ja juomaan avannosta lasiin nostettua putipuhtoista vettä.

En ole varmaan koskaan nukahtanut yhtä nopeasti sekunneissa kuin tämän illan jälkeen. Bonuksena huomasin, että avannossa pulahtaminen kävi minulle kipulääkkeestä vammoistani johtuviin kroonisiin kiputiloihin. Tätä lisää!