Jääteetä janoon

6 Hei

Vihdoinkin aurinko näyttäytyy, kuten kesällä kuuluukin! Lämmin keli saa meidät janoiseksi, ja siihen hätään oiva apu on jäätee. En nyt todellakaan tarkoita kaupassa myytäviä sokerilitkuja, vaan itse tehtyä aitoa jääteetä.

Metsämajan jäätee valmistetaan suoraan kylmään veteen, joten teen kaikki ihmeitä tekevät aineet pääsevät kehoomme, kun ne eivät tuhoudu kuumassa vedessä. Itse kasvatetut tai kaupasta ostetut yrtit tuovat juomaan raikkaita aromeja.

20140706-001-2

Meillä taloyhtiön kasvilaari tarjoaa runsaan valikoiman erilaisia yrttejä käytettäväksi pitkin kesää. Yrtit ovat parhaita kasvatettavia siinä mielessä, että niiden satoa ei tarvitse odottaa syksyyn asti. Naapurisopu myöskin säilyy tämmöisessä yhteisviljelmässä, kun yrtit kasvattavat jatkuvasti uutta versoa, jolloin kaikille talkoolaisille riittää maistiaisia.

Tällä kertaa poimin jääteehen piparminttua, suklaaminttua, omenaminttua, sitruunatimjamia ja sitruunaverbenaa.

Vielä ei ole ollenkaan liian myöhäistä aloittaa yrttiviljelmän kasvatusprojekti, jos yrtit hankkii taimina.

Minä pidän jääteestä ihan makeuttamattomana, mutta ymmärrän hyvin, jos joku kaipaa siihen sokerista tuntua. Suosittelen käyttämään makeuttamiseen koivusokeria. Ksylitolin raikas makeus on parhaimmillaan juuri tämän tyyppisessä käytössä.

Tiesittekö muuten, että teessä on luonnostaan fluoria? Tämä juoma on varsinainen hampaiden ystävä.

JÄÄTEE

1 litra kylmää vettä
n. 5 g vihreitä teelehtiä (tai 2 pussia pussiteetä)
runsaasti raikkaita yrttejä (esim. erilaisia minttuja, sitruunatimjamia, sitruunaverbenaa tai sitruunamelissaa)
makeutukseen koivusokeria (tai hunajaa)

Laita kannuun tee ja yrtit. Lisää kylmä vesi. Pidä kannua jääkaapissa yön yli. Maista teetä ja arvioi makeutustarve. Mene ulos aurinkoon nauttimaan tätä hyvää tekevää juomaa.

20140706-001

Muistakaa myös toinen maukas kesäjuoma, nimittäin mustaherukanlehtijuoma.

Advertisements

2 vastausta to “Jääteetä janoon”

  1. Naapurin Jenni 6.7.2014 klo 13:07 #

    Just tänään mietin, että mihin noita erikoisen kuuloisia yrttejä vois käyttää! Kiitos 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: