Debyytti kuvanveistossa

Lapset leikkivät lumella, mutta näköjään lapsenmielisillä into lumesta muovaamiseen ei lopu aikuisuudessakaan.

Taiteen lukuisista eri lajeista ja suuntauksista minua on alkanut kiehtoa maataide. Erityisesti ekologinen, luonnon omista materiaaleista tehty teos keskellä aitoa luontoa saa ideanystyräni kutisemaan. Ihailen brittiläisen kuvanveistäjä Andy Goldsworthyn kekseliäitä teoksia.

Olisi kyllä melkoinen yllätys, jos eräretkellä tulisi ihmisen tekemä taideteos vastaan. Maataide ei ole läheskään aina kovin helposti lähestyttävässä paikassa. Se vasta kiehtovaa onkin! Ihan parasta olisi, jos teoksen näkemiseen vaadittaisiin parin päivän vaellus kompassin ja kartan avulla.

Päätin kokeilla kuvanveistokykyjäni Posion reissulla loputtoman luonnon keskellä. Materiaalit olivat talvella hiukan vähänlaiset: lunta, jäätä ja vettä. Mikäs siinä, ne ovat varsin toimivia materiaaleja kovassa pakkasessa. Onhan Andykin tehnyt upeita lumi- ja jääteoksia.

Halusin tehdä metson, jonka näimme yhdellä hiihtoretkellä. Sitä olisi ollut kiva seurata pidempäänkin, joten jäämetso sai sijaistaa aitoa erämetsien kuningaslintua.

Pakkasta oli ihan riittävästi tämmöisen etelännaisen näkökulmasta, joten työ edistyi varsin hitaasti. Välillä piti mennä sisälle herättelemään sormia eloon ja pyytää mies jatkamaan. Yhdessä väkersimme tätä otusta monen päivän ajan, sillä veden tilavuuden kanssa eri lämpötiloissa oli vähän säätöä. Yhtenä iltana metson saatua pääkoppa kroppaansa, terassilta kuului iso rasahdus ja kopsahdus. Se siitä päästä.

Hitaasti mutta myöskin melko varmasti mehto saavutti lopullisen muotonsa. Se pääsi asustamaan koskemattomien kinosten keskelle. Siellä se edelleen odottaa, että joku kävelee vastaan ja kohtaa uskollisesti reviiriään vartioivan jäämehton. Mutta kuinka kauan?

Advertisement

Tykyistä tykätyimmät maisemat

Posion matkamme huipentui yhden yön retkeen Riisitunturille. Voisin tarinoida retkestä paljonkin, mutta nyt täytyy todeta, että sanat hukkuisivat näiden maisemien alle.

Suomen luonnossa näyttää tältä. Käykää vaikka katsomassa!

Tykyt kuvastavat olemuksellaan mainiosti suomalaista kansaa kaamoksen keskellä. Kumarassa kuljetaan raskasta taakkaa kantaen. Välillä mieleni teki yrittää lohduttaa ja luoda uskoa keveämpään tulevaisuuteen.

Lyhdynkantaja kulkee selkä suorana.

Nukuin autiotuvassa neljän luontokuvaajamiehen kanssa. Yksi miehistä oli omani, ja tässä jutussa näemme hänen kameransa sisältöä. Tunnelmaa loi samanhenkisyys näiden luonnonystävien kanssa, mutta illan keskusteluista en ymmärtänyt mitään. Kuinka monta tuntia kameroista voi riittää juttua?

Aamulla edellisen päivän aurinkoinen tunnelma oli vaihtunut myrskyisämpään. Tuuli oli niin kova, että tunturin huipulla oli oikeasti vaikea pysyä pystyssä. Täällä oli onneksi hankikantoa, niin säästyimme huppeluksilta.

Sään selkiydyttyä näimme jonkun pyrkivän hangesta pinnalle. Koura kurkottaa kohti kevättä, ja me alamme suunnitella tulevia retkiä Suomen satumaisemiin.