Metsässä tuoksuu kielo

Advertisement

Kukkaisa keskikesä

Kaunista juhannusta!

Luonto on kukkeimmillaan, joten metsissä ja pihapiirissä riittää katseltavaa. Toivoisin hiukan enemmän lämpöä, mutta eiköhän tämä odotus palkita pian.

Nyt juhannuksena Metsämajan väelle maistuu kesän joka hetkeen mukautuva sesonkisalaatti ja jälkkäriksi kirpakan makea raparperi-rosmariinipaistos.

Herkuttelun jälkeen jaksaa taas samoilla raikkaassa säässä pieniä kaunokaisia katselemassa. Silmäniloa keskikesän päiviin ja tunnelmallisiin öihin!

Puolet petäjäistä

Puiden popsinta ei rajoitu pelkkiin kuusenkerkkiin, vaan männyn nila- ja jälsikerroksista saa vanhan kansan ankarien aikojen muistoja mieleen tuovaa pettujauhoa. Pettu oli kansan pelastus nälänhädältä katovuosina. Nykyisessä yltäkylläisyydessä pettu on palannut ravinnoksi terveystuotteen nimellä. Se sisältää paljon kuituja, flavonoideja ja vaikuttaa suotuisasti kolesterolitasoon. Pettujauhon kanssa ei kuitenkaan kannata liioitella, sillä liika on liikaa. Petussa on myös haitta-aineita (mm. parkkiaineita ja hartseja), jotka saadaan vähenemään pettuliinojen oikealla käsittelyllä.

Mökiltä täytyi pari kesää sitten kaataa yksi mänty. Me kävimme heti riemulla runkoon kiinni, kun se kosketti sammalikkoa. Olin aiemmin keväällä kysellyt martoilta vinkkejä petun käytöstä. Lisätietoa löysin mm. Suomen luonnonyrittäjyysverkoston nettisivuilta. Suosittelen lukemaan kyseisen sivun ohjeet, jos pettuhammasta alkaa kolottaa.

Jälsi ja nila muodostavat kuoren alla pintapuun. Jälsi huolehtii puun paksuuskasvusta ja nila on ikään kuin puun aivot; se välittää yhteyttämisen tuotteet oikeaan osoitteeseen.

Pettuliinan irrotus oli alkuun aika kankeaa, mutta löysimme kokeilujen kautta sopivan tekniikan. Paras aika petun keruuseen on suunnilleen toukokuun puolivälistä juhannukseen asti. Muinakin aikoina pettua voi kerätä, mutta irrotus on työläämpää.

Rehellisesti sanottuna en osannut erottaa kerroksista nilaa ja jälttä(miten se taipuu?!), mutta kuoren ja sisemmän puuaineksen välissä oli mielestämme vain yksi yhtenäinen kerros, jonka sai irti. Pettujauhoon on perinteisesti käytetty sekä nila- että jälsikerrosta. Ovatko ne molemmat siinä samassa irtoavassa osassa? Tietääkö joku?

Liinat pääsivät kuivumaan saunan jälkilöylyihin. Kuivina ne kävivät uunissa saamassa pintaan kauniin rusketuksen. Paahto tehdään haitta-aineiden poistamiseksi. Asunto täyttyi paahdon seurauksena mukavan mäntyisillä tuoksuilla.

Jaksoimme nylkeä tätä yhtä mäntyä sen verran, että pettuvarantomme riittävät varmasti moneksi vuodeksi. Onneksi se säilyy levymuodossa hyvin pitkään. Pettuliinan saa jauhoksi sauvasekoittimen avulla.

Martoilta olen saanut ohjeet peruna-petturieskoihin ja siihen päälle sopivaan siankärsämöjuustoon. Tapani mukaan olen hiukan viilannut ohjeita, mutta edelleen niistä on kiittäminen Uudenmaan Marttoja.

PETTU-PERUNARIESKAT

1 dl pettujauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
2 jauhoista perunaa
50 g voita
2,5 dl maitoa
1 tl suolaa

Tähän ohjeeseen uppoaa erinomaisesti edelliseltä aterialta jääneet perunat. Soseuta perunat ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

Jaa taikina noin 8 osaan. Taputtele palasista jauhotetuin käsin leivinpaperin päälle ohuita pyöreitä rieskoja. Pistele pinta haarukalla.

Paista rieskoja 250 asteessa noin 15 minuuttia. Meidän uunissa meni kyllä vähän kauemmin ennen kuin pinta oli mieluisan värinen.

Siankärsämö on yksi lempivilliyrteistäni. Se on todella hyvä, sopivan pikantti mauste moniin suolaisiin ruokiin. Martoilta kuulin, että siankärsämön kukat ovat erinomainen mauste lihamarinadissa. En ole kokeillut, kun ei ole tullut harrastettua lihamarinadeja. Mutta jos joku teistä kokeilee, niin vinkatkaa tänne Metsämajaan, oliko se kokeilun väärtti!

SIANKÄRSÄMÖJUUSTO

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 valkosipulin kynsi murskattuna
n. 0,5 dl hienonnettua persiljaa
n. 1 dl siankärsämön lehtiä (ilman lehtiruotia)
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

Pehmennä juusto ja lisää joukkoon kaikki ainekset.

Olen tehnyt tätä levitettä myös ilman valkosipulia, suolaa ja mustapippuria. Tosi hyvää oli niinkin! Varioikaa siis rohkeasti.

Jos pettujauhot odottavat vielä tuolla hongistoissa, niin tätä levitettä kelpaa syödä tavallisen leivän päällä.

Petturieska on suurta herkkua myös hiukan terveellä varautuneisuudella jatkuviin kokeiluihini suhtautuvan mieheni mielestä. Kyllä vanha kansa osasi!