Kuinka moni Metsämajan lukijoista on jo ehtinyt käydä Örössä? Kyseessä on Saaristomeren kansallispuistossa sijaitseva sata vuotta suljettuna ollut linnakesaari, joka avattiin tänä vuonna yleisölle. Saarella on kaksisataa hehtaaria upeaa ja monipuolista luontoa. Harvinaiset kukat, perhoset ja linnut saavat luontoharrastajan suorastaan sekaisin; mihin suuntaan sitä katsoisi?!
Vietimme heinäkuussa yhden yön tällä löytöretkeilijöiden saarella. Vuorokauteen mahtui paljon luontoelämyksiä, joista saimme onneksi myös kuvamuistoja.
Aida-koiramme oli mukana ja nautti raikkaasta merituulesta laivamatkalla.
Örön maisemissa yhdistyvät karut puolustusvoimien linnakerakennukset ja herkkä kukkamaailma.
Hyönteisharrastajat tai muuten vain pieniä yksityiskohtia ihastelevat ihmiset löytävät taatusti tutkittavaa. Tänä kesänä oli ilmeisesti harmillisen huono perhosvuosi kylmän kelin takia. Olimme toiveikkaita, että näkisimme apolloperhosen, mutta se kokemus jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Muita mönkijöitä kyllä riitti ihmeteltäväksi.
Maisemat vaihtelevat mystisistä metsistä komeisiin nummiin ja etelänmaat mieleen tuoviin hiekkarantoihin. Oman historiallisen lisänsä antavat vanhat tykkitornit ja tulenjohtobunkkerit.
Saarella kasvaa useita harvinaisia kasvilajeja, joista osa on kulttuuriperäisiä ja osa kuuluu alkuperäiseen lajistoon. Me törmäsimme näyttävään muinaistulokkaaseen, tummatulikukkaan.
Rauhoitettu kämmekkäkasvi, valkolehdokki, sai meidät pysähtymään pidemmäksi toviksi. Tämä presidentti Sauli Niinistön lempikukka on enkelin muotoinen ja erittää kesäyöhön voimakasta, miellyttävää tuoksua.
Valkolehdokin kukan malli on vähintäänkin erinomaista sattumaa ellei jopa tarkan suunnittelutyön tulosta. LuontoPortissa osataan kertoa, kuinka valkolehdokin siitintukun tarttumakannat ovat lähes kiinni toisissaan ja takertuvat tiukasti perhosen, useimmiten kiitäjän, imukärsän ympärille. Ilmassa pölymyhkyt kuivuvat ja taipuvat eteenpäin muutaman minuutin kuluttua. Siinä ajassa kiitäjä on ehtinyt tyhjentää yhden kasvin mesivarastot ja lentää seuraavaan lehdokkiin, jossa siitepölymyhkyt osuvat suoraan kukan luotille ja varmistavat ristipölytyksen. Aika fiksua, eikö?
Örön rannoilla kukoistaa merikaali, joka on lukemani mukaan erinomainen vihanneskasvi. Harmi kyllä törmään siihen aina vain luonnonsuojelualueilla, joissa sitä ei missään nimessä saa poimia. Örössäkin kaali jäi ainoastaan maustamaan mielikuviani herkullisesta retkiateriasta.
Iso osa jännistä kukista jäi meille arvoitukseksi. Osaisiko joku lukija sivistää meitä, mitä nämä alla olevat kukat ovat?
Kahvitauon aikana saimme kuunnella rantametsiköstä harvinaista kultarintaa ja katsella merikotkan syöksyjä vetten yllä.
Katajanmarjoista ei ole puutetta.
Valkohäntäpeurat tulivat näytille muutamaan otteeseen. Oikeastihan ne ovat valkohäntäkauriita, mutta nimitys on vakiintunut peuraksi.
Joillekin vähä riittää.
Pikkuhiljaa luonto haluaa ottaa takaisin haltuunsa tsaarin ajoilta lähtien rakennetut rannikkopuolustuksen rakennukset.
Illan hämärtäessä kuljimme polkuja pitkin rannalle katsomaan auringonlaskua.
Mieheni keskittyi valokuvaamiseen, kun minä kaivoin esille paperilehtiön ja aloin tehdä pastellimaalausta surrealistisesta maisemasta. Edessäni oli rantakallion syvennyksessä minikokoinen suoalue karpaloineen kaikkineen ja niiden takana aava merimaisema. Kaikkea sitä näkeekin!
Yövyimme teltassa merkityllä retkeilyalueella. Viereisessä rakennuksessa juhlittiin alkuyöhön asti suomalaisen perinteen mukaisia kesätansseja, joten letkeä tunnelma oli kuin suomifilmistä.
Seuraavana päivänä ehdimme vielä nauttia lempeästä kesäsäästä ennen laivamatkaa mantereelle.
Uskoisin Örön tarjoavan mieletöntä silmäniloa ruska-aikaan, joten ei kannata turhaan odottaa ensi kesää.
Metsämajan väelle tuleva ”you must see” –kohde on lännen- ja etelänkylmäkukka, jotka kasvavat maassamme ainoastaan Örössä. Uutta reissua on siis tiedossa!
Metsämaja 