Tag Archives: Koilliskaira

Kuikkapää, vesiputous ja luonnonrauha II

25 syys

20140916-

Kuinka ihmeellistä onkaan herätä aivan täydelliseen hiljaisuuteen ja tyyneyteen. Ei mitään muita ääniä kuin oma hengitys. Ei edes mitään himmeää taustahuminaa. Ei mitään.

20140916--2

Aamiaismarjoja sai kerätä teltan ympäriltä ihan niin paljon kuin jaksoi. Enpä olisi uskonut, että lähinnä kivikolta ensisilmäykseltä näyttävä tunturimaasto tarjoaa aivan pohjattoman määrän ravinteikkaita marjoja.

Tässä ollaan arktisten aromien ytimessä. Karut olosuhteet ja yötön yö ovat saaneet maun tiivistymään huippuunsa.

20140916-6893

Puolukkaa, juolukkaa, kaarnikkaa, mustikkaa, riekonmarjaa…

20140916-6831

Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin ja jatkoimme matkaa Peuranampumapäältä tunturien lakialueita pitkin.

Ei aikaakaan, kun ohitsemme vilahti tämmöinen hapsujalka:

20140916-7176

Seitsemän kiirunan parvi oli myös nauttimassa aamiaismarjojaan. Maastouttavaan suojaväriinsä luottaen ne päästivät ihmettelijät melko lähelle.

20140916-7156

Kyllä näitä maisemia kehtaa ihastella ja elellä yltäkylläisyyden keskellä.

20140916-7186

Suuntasimme Hirvaspäiden kautta reittimme korkeimmalle kohoavan Kuikkapää-tunturin huipulle. Nousu oli hikipitoinen, mutta yläilmojen viima piti virkistyksestä huolen.

Perillä oli aika juoda kuppi kuumaa kaakaota.

20140916--3

Laskeutumisessa alkoi retken jännittävä osuus. Tässä vaiheessa viimeistään tuli selväksi, että vaellussauvat ovat ehdoton osa oikeaa varustusta. Kuin ihmeen kaupalla emme kompuroineet ja vähintäänkin nyrjäyttäneet nilkkaa. Sauvoista oli todella iso apu tasapainon hallinnassa painava rinkka selässä keikkuvalta kiveltä toiselle hypellessä.

20140916-7255

Huh, ehjinä alhaalla! Jalat alkoivat jo vaativasti anella lepotaukoa. Lähdimme seuraamaan Maalpurinojaa, ja kaukana edessämme kuului kohinaa, joka voimistui matkan edetessä.

20140916-7294

Mihin kohina johtikaan? Pienelle salaiselle keitaalle vesiputouksen ääreen.

20140916-7324

Miten täälläkään ei ollut ketään muita? Emme olleet nähneet yhtään ihmistä sitten parkkialueen kaksi yötä aiemmin. Ei merkkiäkään muista ihmisistä, ei kenttää puhelimessa eikä rehellisesti sanottuna pienintäkään ikävöintiä sivilisaation puoleen.

Läsnä oli meidän kahden lisäksi vain luonnonkauneus, luonnon antimet, puhdas ilma, raikkaista raikkain vesi, auringonpaiste ja suunnittelija tämän kaiken takana.

20140916-7349

Matka jatkui Anterinjoelle, joka johdatti väsyneet matkaajat kohti lämmintä tupaa. Olo oli suorastaan pöllämystynyt, sillä kaikki tähän mennessä vastaan tullut oli aivan eri svääreissä kuin villeimmät haaveemme vaelluksen kulusta. Emme saaneet tätä ainakaan omilla ansioillamme.

Ilta-aurinko sai Vaadinkuristaman säkenöimään. Tämäkö on sitä Lapin kultaa?

20140916-7411

Metsästä löytyi raikas, kirkasta vettä pulppuava lähde. Mitä vielä?

20140916-7416

Majapaikkana toimi tänä yönä Anterinmukan luksusresortti. Autiotupa on tälle mökille aivan liian vaatimaton sana, sillä se uudistaa täysin väsyneen eräkävijän voimavarat. Uskomatonta, että tämä tarjottiin meille ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa kohtasimme reissun ensimmäiset lajitoverit. Kolmihenkinen perhe ja me kaksi saimme käyttöömme runsaasti tilaa ja tunnelmaa.

Illalla menimme saunomaan kaikessa rauhassa rannan kupeessa olevaan puusaunaan. Vesi vanhin voitehista – sisäisesti ja ulkoisesti nautittuna! Matkan aikana kerätyt hiertymät ja hapottuneet lihakset saivat hoitoa perisuomalaisen sielunmaiseman äärellä.

20140917-7493

Kohti Koilliskairaa I

21 syys

Päätimme mieheni kanssa tehdä tänä vuonna elämämme ensimmäisen kunnon ruskavaelluksen. Tähän asti metsäretkemme ovat olleet korkeintaan kahden yön pituisia, mutta meillä molemmilla oli suuri kaipuu päästä pidemmäksi ajaksi erämaan hiljaisuuteen.

Tiedoksi teille lukijoille, että tästä tulee pitkä tarina. Vaellus kesti seitsemän tapahtumarikasta päivää, joten jaan kertomuksen moneen osaan. Valokuvia kannattaa klikkailla, jotta pääsee näkemään panoraamakuvat niille suotuisissa mitoissa.

Kohdetta valittiin pitkään tutustumalla kansallispuistoista kertoviin kirjoihin (mm. Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot) ja internetin kertomuksiin muiden kokemuksista. Valinta kohdistui tällä kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon Itä-Lapissa. Tämä puisto houkutteli monipuoliseksi luvatulla maastollaan – luvassa olisi jokilaaksoja, ikimetsiä ja tuntureita.

UK-puistolla on mielenkiintoinen historia, sillä alue on ollut hyvin lähellä tuhoa. Laaksonen kertoo kirjassaan, kuinka varmoina pidetyt hakkuu- ja tiesuunnitelmat saatiin torpedoitua pitkällisen taistelun voittona. Tukkitien pohja ja tupia oli siinä vaiheessa jo ehditty rakentaa. Lupaus alueen säilyttämisestä luonnontilaisena sinetöitiin nimeämällä puisto 80-vuotislahjaksi eräretkeilyä harrastaneen, edelleen istuvan presidentin mukaan. Kiitos, Kekkonen!

Lähdimme Helsingistä matkaan lauantai-iltana 13.9.2014. Tässä kohti voin antaa suurimmat suositukseni autojunalle verrattuna siihen, että ajaisi koko matkan itse. Hintavertailun perusteella auton ottaminen mukaan tuli myös yllättävän edulliseksi, jos vaihtoehtona on mennä junalla, bussilla ja taksilla. Saimme nukkua yön rauhassa ja herätä levollisin mielin Rovaniemen aamuun. Sieltä köröttelimme Saariselän kautta Aittajärvelle UK-puiston reunamille.

Rinkat selkään ja menoksi!

Heti alkumetreillä koeteltiin innostuksemme voimakkuutta, sillä meidän tarvitsi ylittää Suomujoki. Kahlaamalla. Sandaalit jalassa. Vesi oli varsin raikastavaa, kun se vielä juuri ja juuri pysyi jäätymättä. Ei sen puoleen, minähän tykkään avannossa pulahtamisesta. Mutta tässä ei ollut kyse vain pienestä pulahduksesta, vaan sen verran pitkäkestoisesta räpiköinnistä, että tuntemus ehti käväistä kipuasteikon yläilmoissa. Onneksi sen tiesi olevan vain väliaikaista. On niitä kovia kipuja nimittäin tullut tunnettua vähän pidemmänkin aikaa.

20140914-

Virkistävän kokemuksen jälkeen meitä oli heti vastassa mitä valtavin väriloisto. Kuljimme joen vartta jatkuvien ”Ooh!” ja ”Vau!” –huudahdusten saattelemana. Puu- ja maaruska loistivat molemmat säkenöivissä väreissä ja lehdet suorastaan kimaltelivat auringon säteiden voimasta. Odotukset vaellusviikon suhteen nousivat nyt korkealle, sillä emme olleet osanneet edes haaveilla moisesta megaruskasta.

20140915-

Kello oli lähtöhetkellä jo sen verran paljon, että ensimmäiselle päivälle ei ehtinyt tulla kovin pitkää matkaa. Kuljimme Muorravaarakan joenvartta, kun aurinko alkoi laskea. Oli alettava miettiä leiriytymistä.

Olisiko tässä sopiva maisema ensimmäisen aamun heräämistä ajatellen? Voi, kyllä! Teltta tähän satumetsään.

20140915-6447

Fiilikset olivat korkealla, kun joimme aamukahvia ja odotimme jännityksellä, voivatko maisemat muuttua vielä tätä paremmiksi. Aamupuuroon tuli kahmittua kourakaupalla marjoja: juolukoita ja puolukoita. Tässä tuntui keho ja mieli tervehtyvän oikein kohinalla.

20140915-6402

Matka jatkui joenvartta seuraten.

20140915-6460

Ensimmäisen päivän vaelluskaste ei meille riittänyt, vaan ylitimme heti aamutuimaan Muorravaarakan joen.

Nyt täytyy tunnustaa, että minä kuljin joen yli vain kerran. Mieheni sen sijaan kulki viisi kertaa. Ensin hän kävi tunnustelemassa, voiko valitsemastamme kohdasta päästä yli ilman uimavetoja. Sitten hän palasi hakemaan minun rinkkani ja sen jälkeen oman rinkkansa. Minä sain kulkea rauhassa naama vääränä kylmyydestä ilman suurempaa vaaraa rinkan dippaamisesta jääveteen. Kiitos palveluksesta, kameramies!

20140915-6475

Urhoollisen toimituksen jälkeen rakas mieheni suunnisti meidät Harrijoen satumaisemia pitkin pienten purojen yli.

20140915-6550

Päivän varsinainen urheilusuoritus alkoi siinä vaiheessa, kun otimme kurssin joelta yläviistoon kohti Peuranampumapään tunturia. Jostain käsittämättömästä syystä päätin tässä vaiheessa tehdä kaksoissokkotutkimuksen kantapäiden rakkolaastarin tarpeesta. Pysähdyin siis laittamaan laastarin vain toiseen kantapäähän. Loppuvaellus kuluikin sitten sen laastarittoman kantapään avohaavan hoidon merkeissä.

Summa summarum:
1. Käytä vaelluskenkiäsi (pitkä) hetki ennen oikealle vaellukselle lähtemistä.
2. Laita rakkolaastarit preventiivisesti, jos koet pienintäkään hankausta. Hoito komplisoituu huomattavasti, jos tämän tekee liian myöhään.
3. Laita kahdet sukat päällekkäin, jotta kosteus ja hankaus eivät jää ihopintaa vasten. Jos et ole ihan varma riittääkö kahdet sukat, niin laita kolmet, kuten minä opin tekemään.
4. Kiristä kengännauhat kunnolla. Mieluiten niin, että tunnet jalkaterän pulssin juuri kiristeltyäsi.
5. Poista kengät jalasta jokaisella tauolla. Anna tuulettua.

Ehkä minäkin osaan nämä asiat seuraavalla vaelluksella.

Tunturin rinnettä noustessa osuimme paikkaan, jossa joku oli päättänyt luopua viime vuoden sarvimallistosta. Näistähän saisi hienon hattuhyllyllisen naulakon! Harmi vaan, että ne olisivat painaneet liikaa meidän grammanviilaajien rinkoissa näin alkumatkasta.

20140915-6590

Huipulla tuulee! Ja siellä tarvittaisiin paperipussia hengityksen tasaamiseen. Koko maailma on meille avoinna!

20140915--5

Vakoilimme hiukan Venäjän puolelle, sillä tunturit näyttävät siellä ihan eri värisiltä kuin Suomessa. Sivistyneempi puoliskoni tiesi kertoa, että Venäjällä ei ole poronhoitoa. Tuntureiden jäkälät saavat siis kasvaa ja loistaa Suomen puolelle asti.

20140915--2

Aurinko alkoi laskea ja maisema kaunistui entisestään. Emme malttaneet enää lähteä takaisin alas, joten pystytimme teltan Peuranampumapään korkeuksiin hiukan suojassa olevaan soppeen.

20140915--3

20140915-6779

Illallinen näissä maisemissa:

20140915--4

Hyvää yötä!