Tag Archives: Urho Kekkosen kansallispuisto

Metsän molemmat puolet V

26 Lok

Ruskavaelluskertomuksesta Urho Kekkosen kansallispuistossa on jäljellä vielä kaksi päivää. Tiivistän nämä päivät tähän juttuun. Olisin tahtonut viedä kertomuksen loppuun jo aiemmin, mutta vaelluksen jälkeen alkanut intensiivinen kuntoutusjaksoni vei kaiken energian. Nyt olen päässyt takaisin normaaliin arkeeni, joten tekee hyvää muistella muutaman viikon takaisia vaelluskokemuksia.

Paratiisikurun jälkeen yövyimme Sarviojan autiotuvalla. Siellä meitä oli vastassa illan hauskoista jutuista vastannut erä-jorma. Tämä hyvään ikään päässyt mies kertoi viettäneensä koko elämänsä vaeltaen luonnossa. Terveystilanne oli viime vuosina hetkellisesti hidastanut menoa, mutta hän ei luovuttanut. Metsään oli pakko päästä vaikka uusien varaosien voimin.

Minulle tuli olo, että Metsämajan väelle saattaa hyvinkin käydä samalla tavalla. Vaellus tuntuu istuvan meidän sisimpäämme kuin kiiruna tunturin rinteelle.

Erä-jorma kertoi hulvattomia juttuja vuosien varrella vastaan tulleista jäynistä, joilla vaeltajat ovat piristäneet toistensa päivää. Erityisesti mieleeni jäi kertomus kahdesta miehestä, jotka olivat vaeltaneet kauas erämaan tiettömille maille. Ennen erästä autiotupaa he olivat kaivaneet rinkoistaan esille mustat puvut, pukeutuneet parhaimpiinsa, marssineet määrätietoisesti autiotupaan sisälle muiden vaeltajien sekaan ja ensisanoiksi pyytäneet paikalle tarjoilijaa. On siinä saattanut nuhjuisilla eräilijöillä vähän leuat loksahtaa.

Myöhään illalla autiotuvalle saapui myös nuori italialainen pariskunta. Hiukan uupuneina he alkoivat vielä valmistaa illallista, jonka painavat tarvikkeet olivat kulkeneet Italiasta asti Suomen erämaahan. Oli antoisaa jakaa luontokokemuksia vaihteeksi kansainvälisesti. Jaoimme vinkkejä puolin ja toisin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joskus lähtisi tarkastamaan Italian metsiä.

Aamulla kahvi maistui nuotion äärellä. Italialaisseurue liittyi tunnelmaan mukaan. Opetin heitä tunnistamaan suomalaisia marjoja, eikä riemulla sen jälkeen ollutkaan enää mitään rajaa. Kyllä se niin on, että me suomalaiset olemme hyvin etuoikeutettuja vapaasti saatavilla olevista runsaista metsän antimista.

20140919-8013

Aamumarjojen popsijoita löytyi myös aivan nuotiopaikan vierestä. Riekkopariskunta vähät välitti meistä innokkaista pulputtajista.

20140919-8082

20140919-

Matka jatkui Sarviojalta Kaarnepään huipulle. Näin jälkikäteen hiukan hymähdän itselleni, sillä keräsin matkan varrella taskut täyteen kiviä – tarkoitan siis Kaarnepään jalokiviä. Niitä oli siellä täällä isoja, äärettömän arvokkaita kimpaleita, mutta tyydyin kantamaan vain pieniä murusia. Toivon hartaasti saavani niistä aikaiseksi jotain nättiä.

20140916-7219

20140919-8166

20140919-8136

Lounastauko venyi, kun jäimme nauttimaan auringon lämmöstä. Illalla saimmekin huomata saaneemme syyskuisen rusketuksen kasvoille.

Tutkin tarkasti riekonmarjan muotoja kesken auringonsäteiden ahminnan. Päässä tuntui käyvän melkoinen vilske näistä kaikista inspiraation lähteistä, joita luonto tarjoaa. Uskon selviäväni tänä vuonna hyvin pimeimmän syksyn ja talven yli, sillä aikani kuluu sivellin kädessä ruskan hehkua muistellen.

20140919-8182

20140919-8149

20140919-8190

Metsässä on myös se toinen puoli, johon kuuluu kolkko hiljaisuus, karut kivikot, tummat hahmot ja pelästyttävät raksahdukset. Saimme vaihtelun nimissä kokea tämän pelottavan puolen talsiessamme Kaarnepäältä kohti Siikavuopajaa. Ei meitä pelottanut, mutta tunnelma oli jännittävän mystinen.

20140919-8209

20140919-8239

20140919-8220

Vaikka olenkin kohdannut elämässäni yhtä sun toista, niin yksinäinen selkänikama metsässä yllätti hiukan. Mikä on tämän nikaman tarina?

20140919-8230

Onko höyhenen omistaja tietoinen tapahtumien kulusta?

20140919-8256

Selvisimme ehjin nahoin Siikavuopajan laavulle. Myöhemmin matkalla vastaan tullut pirstaloitunut reisiluu selitti vähän selkänikaman tarinaa. Suon ylityksessä löytyi myös syksyn ensimmäiset, pakkasen puraisemat, makoisat karpalot. Ne muistuttivat meitä loppusyksynä odottavista karpaloisista metsäretkistä. Kaikki kiva ei lopu tämän vaelluksen päätepisteeseen.

Vaelluksen viimeinen yöpaikka oli laavu, jonka edessä sijaitseva nuotio piti pakkasen kauempana. Laavussa oli mukavaa tunnelmaa ja vaihtelua aikaisempiin yösijoihin.

Aamiainen vuoteessa järven rannalla oli oikeanlainen tapa herätä viimeiseen ruska-aamuun. Lähellä kuului tikan nakutusta. Lähdimme seuraamaan, kuinka tikka toi kävyn kerrallaan puun rungolle pajaansa ja nakutti siitä siemenet talteen. Hetken päästä saimme hieraista silmiämme, sillä mitäs siinä puun juuressa kasvoikaan: matsutakeja eli tuoksuvalmuskoja. Tämä on sieni, jonka japanilaiset turistit yrittävät ostaa kilpaa marttojen sieninäyttelyn pöydältä. Nimensä mukaisesti selvin tunnusmerkki on voimakas tuoksu. Tuoksu on jotain ihan erilaista. Kutsuisin sitä ennemmin parfyymin kuin sienen tuoksuksi.

Tämä teki erittäin onnelliseksi! En ollut koskaan ennen maistanut matsutakea, mutta olen kuullut siitä eeppisiä tarinoita, jotka ovat saaneet uteliaisuuteni äärimmilleen. Kiinnostuneiden kannattaa lukea Suomen Sieniseuran artikkeli, jossa kerrotaan laajasti matsutaken historiasta ja käytöstä. Kyllä, metsissämme kasvaa kansainvälisesti erittäin arvostettuja aarteita.

20140920-8268

Palattuamme viikon vaelluksen lähtöpisteeseen Aittajärvelle meillä oli kassi täynnä matsutakeja, mieli pullollaan kauniita muistoja, ideoita ja energiaa, muutama rinkan puraisu vyötäröllä ja uudet vaellussuunnitelmat edessä.

Automatkalla kohti juna-asemaa pysähdyimme Saariselälle lounastamaan Laanilan kievariin. Samassa paikassa olimme menomatkallakin. Kievari tarjosi molemmilla kerroilla aivan erinomaiset ruuat ja ystävällistä palvelua ja juttuseuraa. Olisi ollut kiva jäädä rupattelemaan pidemmäksikin toviksi, ellei urbaanin elämän aikataulut olisi painaneet päälle.

Seuraavana aamuna saavuimme kotiin junassa nukutun yön päätteeksi. Kotona testasimme maailman yksinkertaisinta sienikeittoa. Suomalainen Sienikirja (Korhonen, Penkkimäki) ohjeisti meidät testaamaan uuden sienilöytömme makua japanilaisten suosimalla tavalla.

Tuoksuvalmuskakeitto

8 dl vettä
suolaa maun mukaan
yksi pieni tai puolikas täysikasvuinen tuoksuvalmuska
pari hyppysellistä tuoretta korianteria

Siivuta tuoksuvalmuskat huolellisesti seitinohuiksi siivuiksi. Keitä vesi ja lisää suola. Lisää sienet kiehuvaan veteen ja keitä kaksi minuuttia. Lisää hienonnettu korianteri ja tarjoile heti.

20141026-8678

Se on todella hyvää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Aijajai, tätä herkkua etsitään jatkossakin!

Vaelluksemme reitti on piirretty tähän karttaan: http://www.paikkatietoikkuna.fi/published/fi/10676

Jos suunnittelet vaellusta Urho Kekkosen kansallispuistoon, niin meiltä Metsämajan väeltä saa mieluusti kysellä lisää vinkkejä.

Mainokset

Pirunportista Paratiisiin IV

6 Lok

20140918-

Viides vaelluspäivä UK-puistossa sarasti hiukan kankeammissa tunnelmissa kuin edelliset aamut. Yöllisen pitkäkestoisen makuualustaepisodin jälkeen olimme päätyneet nukkumaan yhdellä alustalla. Toinen alusta oli menetetty. Ilmatäytteisen patjan sauma oli ratkennut, eikä se paikkausyrityksistä huolimatta mennyt umpeen. Sammalpatja kyllä antoi pehmeyttä, mutta maa-alusta kävi yöllä erittäin kylmäksi. Yön kylmyydestä kertonee jotain, että täynnä oleva vesipulloni oli jäätynyt.

20140918-7680

Huurteisia marjoja aamupuuroon ja viimeiset fiilistelyt teltan vieressä virtaavan puron äärellä!

20140918-7668

Rinkan kantaminen päivätolkulla käy kenen tahansa niskan ja hartioiden rasitteeksi. Puhumattakaan, jos niskassa on taustalla pahemman luokan murtuma. Tässä on teille lukijoille tuhannen taalan vinkki niska-hartiaseudun vetreyttämiseksi:

20140918-7660

Jumppanauha kulkee helposti grammanviilaajankin rinkassa ja se on helppo kaivaa esille vähintään kerran päivässä. Vuorotahtinen jokseenkin kajakointia simuloiva liikerata tuntuu todella hyvältä jäykistyneissä lihaksissa. Meillä tämä liike vetreytti sekä mieheni terveen niskan että minun vammaniskani. Toki vammaniskan kanssa saa olla varovainen ja kysyä neuvoa omalta fysioterapeutilta.

Toinen tämän vaelluksen aikana hyväksi todettu, fysioterapeuttini ohjeistama vinkki on ottaa mukaan tennispallo. Pääsääntöisesti käyttöohje menee näin: Etsi kipeytyneen alueen kaikista kipein kohta ja hiero sitä ronskisti pallon avulla. Jonkintasoinen kivun maksimointi kehonhuollossa on auttanut minut monesta pulasta, mutta edelleen pyydän ottamaan huomioon, että nämä ohjeet eivät sellaisenaan sovi kaikille kehoille.

Pallon avulla sain vaelluksella myös jokailtaisen hartiahieronnan ilman pelkoa hierojan sormien väsymisestä. Lopputulos on niinkin uskomaton, että niskani ei oireillut koko reissun aikana. Tämä vaati suurta aktiivisuutta jumppaamisen suhteen, mutta näköjään se kannatti. Suosittelen mahdollisuuksien mukaista aktiivisuutta oireisiin käpertymisen sijaan!

20140918-7765

Matka jatkui Muorravaarakan joelta taas kohti uusia, jännittäviä maisemia. Patikoimme satumetsiä pitkin hiirenhiljaisissa tunnelmissa, kunnes päädyimme vahingossa keskeyttämään metsälintujen kuninkaan marjastushetken.

20140918-7709

Mehtohan se siinä. Metso lensi jalkojemme juuresta närkästyneenä kuikuilemaan meitä läheisen puun oksalle. Mekin pälyilimme takaisin valtavan innostuneina kohtaamisestamme. Into ei ollut molemminpuolista, joten metso päätti lähteä sinne, missä marjoja saa syödä rauhassa.

Tämä valtava komistus lensi aivan minun nenän editse suorastaan kulmakarvojani hipoen. Mieheni oli hiukan kauempana ja säikähti, että ruokatauon keskeyttämisestä kimpaantunut erämetsän asukas hyökkää minua kohti. Näin ei onneksi käynyt, vaikka metso tapitti syvälle silmiini ja heilutti siipiään määrätietoisesti suoraan kohti. Metsämajan kamera ei ehtinyt nähdä tätä lentoa, mutta voin vannoa, että se vaipui syvälle verkkokalvoihini.

20140918-7786

Matka jatkui ylämäkeen ja satumetsät alkoivat jäädä taakse.

Pirunportti häämötti edessämme karun kalseana. Se ei paljastanut sisintään, vaan meidän piti uskaltaa kävellä läpi nähdäksemme, mihin päädymme. Kivikkoa piisasi ja tunnelma oli varsin mahtipontinen. Mitähän kaikkia hurjia tarinoita vanhan kansan parissa on kerrottu tästä portista kulkemisesta?

20140918-7802

Mitäpä muuta sieltä portin toiselta puolelta löytyikään kuin paratiisi!

20140918-7810

Paratiisikuru aukeni suloisena vastapainona äskeisten maisemien jylhyydelle. Tämä on todellinen keidas korkeiden kivikkojen keskellä.

20140918--2

20140918-7883

Näissä maisemissa pysähdyimme lounastamaan. Juhlalounas sisälsi kesäisellä kajakkiretkellämme suuren suosion saavuttanutta Puula-Särvin savusärkeä ja ehtaa mummonmuusia.

20140918-7884

Matka ei edennyt huimaa vauhtia, sillä näistä maisemista oli eeeeerittäin vaikea irtautua. Olimme ihan pökerryksissä, sillä vaelluksen huikeudella ei tuntunut olevan mitään rajoja.

Ehkä kuoleman rajamailla piipahtaminen on antanut Metsämajan väelle hitusen perspektiiviä ymmärtää, kuinka suuren ilon pieni ihminen voi saada kauniista luonnosta sen monimuotoisuudessaan. En tykkää ylenpalttisesta hehkutuksesta, mutta tässä ei nyt voi tehdä muutakaan.

Tämä maisema on hehkutuksen ansainnut.

20140918--3

Kävimme hitaita askelia seuraavaan majapaikkaan raukeiden huokausten saattelemana.

20140918-8008

Kuva-arvoitus: Kuinka monta eläintä tästä kuvasta löytyy?

20140918-7934

Pilvessä III

28 syys

20140917-7484

Neljännen vaelluspäivän aamuna olo oli raukea hyvin levätyn yön jälkeen. Aurinko paistoi ja kuukkelit lennähtelivät Anterinmukan terassin editse. Meidän ei yhtään tehnyt mieli pitää hoppua, vaan nautimme tunnelmasta koko aamupäivän.

Anterinmukan luksusautiotupa tarjosi mainiot puitteet brunssin valmistukseen.

20140917-7494

Mukana meillä oli granolaa, jonka nautimme pihalta kerättyjen marjojen ja maidon (maitojauhe + vesi) kanssa. Keittiössä oli lettupannuja ja kaasua vapaassa käytössä, joten tilaisuus täytyi käyttää hyväksi.

Tadaa, lettuja maailman makeimpien syysmustikoiden kanssa!

20140917-7458

Herkuttelun taustamaisemana toimi mukka eli joenmutka, jonka solinaa oli rentouttavaa kuunnella.

20140917-

Anterinmukkaan päädymme varmasti uudemmankin kerran, kun olemme tulevilla UKK-vaelluksillamme. Autiotuvan sijainti puiston keskellä mahdollistaa vierailun monesta lähtöpisteestä.

Puoliltapäivin oli aika jättää lämmin, tunnelmallinen tupa ja jatkaa matkaa kohti uusia, superlatiivisia päiviä luonnon helmassa.

20140917-7497

Nousimme Anteripäälle voimakkaasta tuulesta ja lähestyvästä pilvirintamasta huolimatta. Meidän täytyi tehdä suunnitelmia sen varalle, että näkyvyys katoaa olemattomiin. Onneksi tuntureiden lakialuetta oli helppo seurata, eikä eksymisestä ollut pelkoa.

20140917--2

Välipalamahdollisuudet olivat loputtomat karuimmallakin alueella.

20140917-7552

Säätila vaihteli nopealla aikataululla puolipilvisestä myrskyä uhkaavaan tunnelmaan. Välillä kuljimme pitkiä matkoja ihan pilvessä. Jännä tunnelma ja ympäröivä kivikko sai meidät tuntemaan olomme kuukävelijöiksi. Maisema oli joka suuntaan samanlainen: sakea pilvimassa.

20140917-7571

Onneksi maailma kirkastui muutaman tunnin jälkeen ennen kuin oli aika aloittaa laskeutuminen.

20140917--3

Alhaalla Tiuhtelmakurussa saimme taas huokailla upeiden värien maisemassa. Korppi kävi katsahtamassa vierailijoita ja piti meitä ilmeisen harmittomina.

20140917-7608

20140917-7630

Kävelimme Muorravaarakan joelle, jonka varteen perustimme seuraavan yön leirin. Satumetsätunnelma sai minut istuskelemaan pitkän tovin lumoavan puron äärellä, riisumaan raskailta tuntuvat kengät ja sipsuttelemaan pehmeitä, kuivia sammalmättäitä villasukat jalassa. Olo oli aivan kuin omassa olohuoneessa. Niin turvallista ja mukavaa.

Illan ruokaan päätyi mausteeksi matkan varrelta keräämiäni katajanmarjoja ja leiripaikan ympärillä kasvavia herkkutatteja. Tattien kuninkaat olivat siis runsain mitoin loistossaan myös Lapissa. Mitäpä täältä puuttuisi!

Kylläisenä oli onnellista nukahtaa telttaan muhkean sammalpatjan päälle.

20140917--4

Kuikkapää, vesiputous ja luonnonrauha II

25 syys

20140916-

Kuinka ihmeellistä onkaan herätä aivan täydelliseen hiljaisuuteen ja tyyneyteen. Ei mitään muita ääniä kuin oma hengitys. Ei edes mitään himmeää taustahuminaa. Ei mitään.

20140916--2

Aamiaismarjoja sai kerätä teltan ympäriltä ihan niin paljon kuin jaksoi. Enpä olisi uskonut, että lähinnä kivikolta ensisilmäykseltä näyttävä tunturimaasto tarjoaa aivan pohjattoman määrän ravinteikkaita marjoja.

Tässä ollaan arktisten aromien ytimessä. Karut olosuhteet ja yötön yö ovat saaneet maun tiivistymään huippuunsa.

20140916-6893

Puolukkaa, juolukkaa, kaarnikkaa, mustikkaa, riekonmarjaa…

20140916-6831

Aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin ja jatkoimme matkaa Peuranampumapäältä tunturien lakialueita pitkin.

Ei aikaakaan, kun ohitsemme vilahti tämmöinen hapsujalka:

20140916-7176

Seitsemän kiirunan parvi oli myös nauttimassa aamiaismarjojaan. Maastouttavaan suojaväriinsä luottaen ne päästivät ihmettelijät melko lähelle.

20140916-7156

Kyllä näitä maisemia kehtaa ihastella ja elellä yltäkylläisyyden keskellä.

20140916-7186

Suuntasimme Hirvaspäiden kautta reittimme korkeimmalle kohoavan Kuikkapää-tunturin huipulle. Nousu oli hikipitoinen, mutta yläilmojen viima piti virkistyksestä huolen.

Perillä oli aika juoda kuppi kuumaa kaakaota.

20140916--3

Laskeutumisessa alkoi retken jännittävä osuus. Tässä vaiheessa viimeistään tuli selväksi, että vaellussauvat ovat ehdoton osa oikeaa varustusta. Kuin ihmeen kaupalla emme kompuroineet ja vähintäänkin nyrjäyttäneet nilkkaa. Sauvoista oli todella iso apu tasapainon hallinnassa painava rinkka selässä keikkuvalta kiveltä toiselle hypellessä.

20140916-7255

Huh, ehjinä alhaalla! Jalat alkoivat jo vaativasti anella lepotaukoa. Lähdimme seuraamaan Maalpurinojaa, ja kaukana edessämme kuului kohinaa, joka voimistui matkan edetessä.

20140916-7294

Mihin kohina johtikaan? Pienelle salaiselle keitaalle vesiputouksen ääreen.

20140916-7324

Miten täälläkään ei ollut ketään muita? Emme olleet nähneet yhtään ihmistä sitten parkkialueen kaksi yötä aiemmin. Ei merkkiäkään muista ihmisistä, ei kenttää puhelimessa eikä rehellisesti sanottuna pienintäkään ikävöintiä sivilisaation puoleen.

Läsnä oli meidän kahden lisäksi vain luonnonkauneus, luonnon antimet, puhdas ilma, raikkaista raikkain vesi, auringonpaiste ja suunnittelija tämän kaiken takana.

20140916-7349

Matka jatkui Anterinjoelle, joka johdatti väsyneet matkaajat kohti lämmintä tupaa. Olo oli suorastaan pöllämystynyt, sillä kaikki tähän mennessä vastaan tullut oli aivan eri svääreissä kuin villeimmät haaveemme vaelluksen kulusta. Emme saaneet tätä ainakaan omilla ansioillamme.

Ilta-aurinko sai Vaadinkuristaman säkenöimään. Tämäkö on sitä Lapin kultaa?

20140916-7411

Metsästä löytyi raikas, kirkasta vettä pulppuava lähde. Mitä vielä?

20140916-7416

Majapaikkana toimi tänä yönä Anterinmukan luksusresortti. Autiotupa on tälle mökille aivan liian vaatimaton sana, sillä se uudistaa täysin väsyneen eräkävijän voimavarat. Uskomatonta, että tämä tarjottiin meille ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa kohtasimme reissun ensimmäiset lajitoverit. Kolmihenkinen perhe ja me kaksi saimme käyttöömme runsaasti tilaa ja tunnelmaa.

Illalla menimme saunomaan kaikessa rauhassa rannan kupeessa olevaan puusaunaan. Vesi vanhin voitehista – sisäisesti ja ulkoisesti nautittuna! Matkan aikana kerätyt hiertymät ja hapottuneet lihakset saivat hoitoa perisuomalaisen sielunmaiseman äärellä.

20140917-7493

Kohti Koilliskairaa I

21 syys

Päätimme mieheni kanssa tehdä tänä vuonna elämämme ensimmäisen kunnon ruskavaelluksen. Tähän asti metsäretkemme ovat olleet korkeintaan kahden yön pituisia, mutta meillä molemmilla oli suuri kaipuu päästä pidemmäksi ajaksi erämaan hiljaisuuteen.

Tiedoksi teille lukijoille, että tästä tulee pitkä tarina. Vaellus kesti seitsemän tapahtumarikasta päivää, joten jaan kertomuksen moneen osaan. Valokuvia kannattaa klikkailla, jotta pääsee näkemään panoraamakuvat niille suotuisissa mitoissa.

Kohdetta valittiin pitkään tutustumalla kansallispuistoista kertoviin kirjoihin (mm. Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot) ja internetin kertomuksiin muiden kokemuksista. Valinta kohdistui tällä kertaa Urho Kekkosen kansallispuistoon Itä-Lapissa. Tämä puisto houkutteli monipuoliseksi luvatulla maastollaan – luvassa olisi jokilaaksoja, ikimetsiä ja tuntureita.

UK-puistolla on mielenkiintoinen historia, sillä alue on ollut hyvin lähellä tuhoa. Laaksonen kertoo kirjassaan, kuinka varmoina pidetyt hakkuu- ja tiesuunnitelmat saatiin torpedoitua pitkällisen taistelun voittona. Tukkitien pohja ja tupia oli siinä vaiheessa jo ehditty rakentaa. Lupaus alueen säilyttämisestä luonnontilaisena sinetöitiin nimeämällä puisto 80-vuotislahjaksi eräretkeilyä harrastaneen, edelleen istuvan presidentin mukaan. Kiitos, Kekkonen!

Lähdimme Helsingistä matkaan lauantai-iltana 13.9.2014. Tässä kohti voin antaa suurimmat suositukseni autojunalle verrattuna siihen, että ajaisi koko matkan itse. Hintavertailun perusteella auton ottaminen mukaan tuli myös yllättävän edulliseksi, jos vaihtoehtona on mennä junalla, bussilla ja taksilla. Saimme nukkua yön rauhassa ja herätä levollisin mielin Rovaniemen aamuun. Sieltä köröttelimme Saariselän kautta Aittajärvelle UK-puiston reunamille.

Rinkat selkään ja menoksi!

Heti alkumetreillä koeteltiin innostuksemme voimakkuutta, sillä meidän tarvitsi ylittää Suomujoki. Kahlaamalla. Sandaalit jalassa. Vesi oli varsin raikastavaa, kun se vielä juuri ja juuri pysyi jäätymättä. Ei sen puoleen, minähän tykkään avannossa pulahtamisesta. Mutta tässä ei ollut kyse vain pienestä pulahduksesta, vaan sen verran pitkäkestoisesta räpiköinnistä, että tuntemus ehti käväistä kipuasteikon yläilmoissa. Onneksi sen tiesi olevan vain väliaikaista. On niitä kovia kipuja nimittäin tullut tunnettua vähän pidemmänkin aikaa.

20140914-

Virkistävän kokemuksen jälkeen meitä oli heti vastassa mitä valtavin väriloisto. Kuljimme joen vartta jatkuvien ”Ooh!” ja ”Vau!” –huudahdusten saattelemana. Puu- ja maaruska loistivat molemmat säkenöivissä väreissä ja lehdet suorastaan kimaltelivat auringon säteiden voimasta. Odotukset vaellusviikon suhteen nousivat nyt korkealle, sillä emme olleet osanneet edes haaveilla moisesta megaruskasta.

20140915-

Kello oli lähtöhetkellä jo sen verran paljon, että ensimmäiselle päivälle ei ehtinyt tulla kovin pitkää matkaa. Kuljimme Muorravaarakan joenvartta, kun aurinko alkoi laskea. Oli alettava miettiä leiriytymistä.

Olisiko tässä sopiva maisema ensimmäisen aamun heräämistä ajatellen? Voi, kyllä! Teltta tähän satumetsään.

20140915-6447

Fiilikset olivat korkealla, kun joimme aamukahvia ja odotimme jännityksellä, voivatko maisemat muuttua vielä tätä paremmiksi. Aamupuuroon tuli kahmittua kourakaupalla marjoja: juolukoita ja puolukoita. Tässä tuntui keho ja mieli tervehtyvän oikein kohinalla.

20140915-6402

Matka jatkui joenvartta seuraten.

20140915-6460

Ensimmäisen päivän vaelluskaste ei meille riittänyt, vaan ylitimme heti aamutuimaan Muorravaarakan joen.

Nyt täytyy tunnustaa, että minä kuljin joen yli vain kerran. Mieheni sen sijaan kulki viisi kertaa. Ensin hän kävi tunnustelemassa, voiko valitsemastamme kohdasta päästä yli ilman uimavetoja. Sitten hän palasi hakemaan minun rinkkani ja sen jälkeen oman rinkkansa. Minä sain kulkea rauhassa naama vääränä kylmyydestä ilman suurempaa vaaraa rinkan dippaamisesta jääveteen. Kiitos palveluksesta, kameramies!

20140915-6475

Urhoollisen toimituksen jälkeen rakas mieheni suunnisti meidät Harrijoen satumaisemia pitkin pienten purojen yli.

20140915-6550

Päivän varsinainen urheilusuoritus alkoi siinä vaiheessa, kun otimme kurssin joelta yläviistoon kohti Peuranampumapään tunturia. Jostain käsittämättömästä syystä päätin tässä vaiheessa tehdä kaksoissokkotutkimuksen kantapäiden rakkolaastarin tarpeesta. Pysähdyin siis laittamaan laastarin vain toiseen kantapäähän. Loppuvaellus kuluikin sitten sen laastarittoman kantapään avohaavan hoidon merkeissä.

Summa summarum:
1. Käytä vaelluskenkiäsi (pitkä) hetki ennen oikealle vaellukselle lähtemistä.
2. Laita rakkolaastarit preventiivisesti, jos koet pienintäkään hankausta. Hoito komplisoituu huomattavasti, jos tämän tekee liian myöhään.
3. Laita kahdet sukat päällekkäin, jotta kosteus ja hankaus eivät jää ihopintaa vasten. Jos et ole ihan varma riittääkö kahdet sukat, niin laita kolmet, kuten minä opin tekemään.
4. Kiristä kengännauhat kunnolla. Mieluiten niin, että tunnet jalkaterän pulssin juuri kiristeltyäsi.
5. Poista kengät jalasta jokaisella tauolla. Anna tuulettua.

Ehkä minäkin osaan nämä asiat seuraavalla vaelluksella.

Tunturin rinnettä noustessa osuimme paikkaan, jossa joku oli päättänyt luopua viime vuoden sarvimallistosta. Näistähän saisi hienon hattuhyllyllisen naulakon! Harmi vaan, että ne olisivat painaneet liikaa meidän grammanviilaajien rinkoissa näin alkumatkasta.

20140915-6590

Huipulla tuulee! Ja siellä tarvittaisiin paperipussia hengityksen tasaamiseen. Koko maailma on meille avoinna!

20140915--5

Vakoilimme hiukan Venäjän puolelle, sillä tunturit näyttävät siellä ihan eri värisiltä kuin Suomessa. Sivistyneempi puoliskoni tiesi kertoa, että Venäjällä ei ole poronhoitoa. Tuntureiden jäkälät saavat siis kasvaa ja loistaa Suomen puolelle asti.

20140915--2

Aurinko alkoi laskea ja maisema kaunistui entisestään. Emme malttaneet enää lähteä takaisin alas, joten pystytimme teltan Peuranampumapään korkeuksiin hiukan suojassa olevaan soppeen.

20140915--3

20140915-6779

Illallinen näissä maisemissa:

20140915--4

Hyvää yötä!